Suomen talvi on niin pimeä, että ilman heijastinta liikkuvaa, tummiin pukeutunutta jalankulkijaa on lähes mahdotonta huomata. Esimerkiksi pimeillä tienvarsilla, suojateillä ja rakennustyömailla sattuu paljon…
Kotimaisella Lasol-tuotemerkillä on takanaan jo pitkä historia, ja siksi se onkin Suomen ehdottomasti tunnetuin tuulilasinpesunestemerkki. Suomalainen perheyritys Berner Oy osti Lasol-tuotemerkin Altialta vuonna 1995.…
Tiellä sattuu ja tapahtuu, joten laadukkaille varoitusvaloille riittää kysyntää. Siksi olemme ottaneet valikoimiimme OSRAMin LED-majakat, joiden 360° valo takaa näkyvyyden joka suunnasta. Valikoimissa kaksi…
Järjestyksessään jo 20. ”Brands of the Century” -kirja julkaistaan Berliinissä 10.2.2022. Kyseessä on kolmen vuoden välein julkaistava teos, joka esittelee merkittävimmät ja suosituimmat saksalaiset…
Moni 90-luvulla autoa ajanut muistaa elävästi räsymatoista askarrellut istuinsuojat. Tämä, siihen aikaan muodikas ja toimiva, viritelmä on kuitenkin vuosien varrella saanut väistyä parempien vaihtoehtojen…
Talvi on lähtenyt käyntiin kaikkialla Suomessa, ja lunta on havaittu aivan etelää myöten. Tiesuola, asfalttipiki ja vaihtelevat kelit ovat kuitenkin jättäneet jälkensä autoihin, ja…
Erilaiset kuljettajan työtä helpottavat peili- ja kamerajärjestelmät ovat lisääntyneet viime vuosina etenkin hyötyajoneuvoissa. Suttuisesta pikselimössöstä on todellakin tultu harppauksia eteenpäin –Kahan valikoiman uudet MXN-kamerat…
Kahan valotarjonta on monipuolistunut entisestään, sillä odotetut Hanma-lisävalot ovat nyt saapuneet varastollemme. Ajoneuvojen LED-valaisimiin erikoistunut, kiinalainen Hanma tekee tiivistä yhteistyötä lukuisien tunnettujen toimijoiden kanssa…
Kalenterin sivu on jälleen kääntynyt, ja talvi on virallisesti alkanut. Lunta ja pakkasta on ainakin tällä hetkellä aivan Etelä-Suomea myöten, joten nyt kannattaa hankkia…
Diesel-autojen tiukat päästörajoitukset ovat pakottaneet ajoneuvovalmistajat kehittämään järjestelmiä, joilla haitallisia päästöjä pystyttäisiin vähentämään. Siksi kaikki uudet tieliikenteessä olevat E4- ja E5-dieselautot onkin varustettu hiukkassuodattimilla…