Kaha osallistuu tänä vuonna vähävaraisia lapsiperheitä tukevaan Hyvä Joulumieli 2022 -keräykseen. Keräystavoitteena on tänä vuonna 1,5 miljoonaa euroa, jolla voidaan ilahduttaa 21 000 lapsiperhettä…
Tänä jouluna Kaha on mukana tukemassa pienten potilaiden hoitoa JouluMielelle 2021 -keräyksen kautta. Kummien joulukeräys huipentuu tunnelmalliseen hyväntekeväisyyskonserttiin, joka nähdään MTV3:lla sunnuntaina 12.12.2021! Kummien…
Jouluun on enää muutama viikko, ja monilla on vielä lahjahankinnat täysin tekemättä. Koska joulunaikaa ei kannata käyttää stressaamiseen, keräsimme tähän lahjavinkkejä autoilevalle perheenjäsenelle, sukulaiselle…
Tontut kurkkivat jo ikkunoista ja joululahjojen hankkiminen tuottaa monille päänvaivaa. Vältä lahjastressi ja nappaa tästä parhaat joululahjavinkit autoilevalle puolisolle, sukulaiselle tai ystävälle. Keräsimme lahjatärppejä…
Kaha on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, jonka tarkoituksena on tukea vähävaraisten perheiden joulun viettoa ruokalahjakortilla. Keräyksen tavoitteena on tänäkin vuonna kaksi miljoonaa euroa,…
Kaha osallistuu tänäkin vuonna vähävaraisia lapsiperheitä tukevaan Hyvä Joulumieli -keräykseen. Keräyksen tavoitteena on kerätä yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa. Kerätyillä varoilla voidaan ilahduttaa 28…
Onko kaikki joululahjat jo hankittu ja paketoitu? Jouluaattoon on enää alle viikko aikaa, joten kokosimme viime hetken lahjavinkit matti myöhäisille. Nämä käytännölliset lahjat ilahduttavat…
Marraskuun neljäntenä perjantaina vietetään Black Friday -päivää. Sitä pidetään kauppojen joulusesongin avauspäivänä. Me kahalla haluamme myös antaa parhaat joululahjavinkkimme lahjaostoksille suuntaaville. Seuraavassa esittelemme monta hyödyllistä ja kätevää…
Käytämme evästeitä, jotta saat parhaan kokemuksen sivustollamme. Käyttämällä sivustoa suostut käyttämään evästeitä. HyväksynHylkääLue lisää
Privacy & Cookies Policy
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.