Vaahdotus on hauska, nopea ja siisti tapa pestä auto maalipintaa naarmuttamatta. Vaahdon levittäminen on jopa niin mukavaa ja rentouttavaa puuhaa, että vaahdottimen hankinta saattaa…
Kesällä auton ulkonäköön halutaan ja jaksetaan panostaa. Pinttynyttä likaa kerännyt auton maalipinta vaatii kuitenkin omat erityistuotteensa, jotta pinnasta saadaan jälleen peilimäisen sileä. Tuntuuko auton…
Hiihtolomakausi käynnistyy ensi viikolla, kun Etelä-Suomen koululaiset aloittavat lomailun. Jo tulevana viikonloppuna liikenteeseen on siis odotettavissa ruuhkautumista, sillä monet matkailevat kotimaassa. Kun hiihtolomalle lähdetään…
Talven vaihtelevissa olosuhteissa auton maalipinta altistuu niin tiesuolalle, kuralle kuin muillekin epäpuhtauksille. Pintaa olisi siksi hyvä jaksaa suojata myös talvikaudella, vaikka auton puunaaminen muuten…
Kesälomat alkavat olla suurimmalla osalla suomalaisista takanapäin ja paluu arkeen on koittanut. Lomareissujen jäljiltä auto voi olla kaukana puhtaasta ja raikkaasta, joten on aika…
Kesän reissuilla auto saa yleensä kirjavan kuorrutuksen hyönteisten raadoista. Tuulilasiin ja maalipintaan jämähtäneet hyönteiset paitsi näyttävät epäsiisteiltä, niin myös haittaavat kuljettajan havainnointia ja voivat…
Kesällä tuulilasiin kertyy erilaista likaa kuin talvella. Siinä missä talvella lentää tiesuola, kesällä tuulilasin pinnalle kertyy nopeasti hyönteisten raatoja, puiden mahlaa ja siitepölyä. Erityyppiset…
Kesä on viimein täällä, ja auringonpaiste kannustaa pitämään auton puhtaana ja kiiltävänä. Autonhoidon ykköstrendistä ei viime vuosina ole ollut epäselvyyttä: vaahdotin ja siihen sopivat…
Talvikauden jäljiltä auton maalipinta on yleensä todella likainen. Maalipinta, etenkin auton helmat, saattavat tuntua hiekkapaperilta huolellisenkin pesun jälkeen. Pinnasta saa jälleen puhtaan ja sileän,…
Moni keskittyy autonpesussa vain ulkokuoreen, vaikka myös sisätilat kaipaisivat säännöllistä puhdistusta. Talvikauden ja hiihtolomien jäljiltä auto voi olla täynnä kuraa, hiekkaa, ruokatahroja ja karvoja,…