Osram etsii Tähtimyyjiä!

Osram_tahtimyyja_kahaviesti_fi

Maailman johtaviin lamppuvalmistajiin kuuluva Osram ja Kaha käynnistivät maaliskuun alussa kampanjan, jonka tavoitteena on löytää kolme Suomen parasta Osram-autolamppumyyjää. Kesäkuussa päättyvän kampanjan maskottina toimii Osram Night Breaker Unlimited -teemaan teipattu Mercedes-Benz SLK 200 Roadster, jonka voittajat saavat käyttöönsä 1–2 viikoksi.

Pisteet pareittain myydyistä lampuista

Menestys myyntikampanjassa perustuu Osram-ajovalolamppujen myynnistä saatuihin pisteisiin, joita myönnetään vain joko tuplapakkauksissa tai pareittain myydyistä lampuista. Tällä pyritään paitsi lisäämään myyntiä, myös parantamaan liikenneturvallisuutta kannustamalla autoilijoita vaihtamaan uudet, tehokkaat lamput aina kumpaakin ajovaloon samanaikaisesti.

Avomersu käyttöön heinä-elokuussa

Kampanja-aikana 1.3.–20.6.2015 eniten pisteitä kerännyt Tähtimyyjä saa käyttöönsä Mercedes-Benz SLK Roadsterin kahdeksi viikoksi valitsemanaan yhtäjaksoisena ajankohtana heinä-elokuun aikana. Toiseksi sijoittunut voi käyttää autoa yhden viikon niin ikään heinä-elokuussa, mutta valitsee ajankohdan voittajan jälkeen. Kolmas Tähtimyyjä valitsee hänelle sopivimman yhden käyttöviikon viimeisenä. Osramonsports.fi pitää myyjät ajan tasalla
Kampanjalle on perustettu oma nettisivusto, jossa Tähtimyyjä-ehdokkaat voivat rekisteröityä kampanjaan sekä seurata pistemääräänsä ja sijoitustaan. Osoitteessa www.osramonsports.fi on myös linkkejä kampanjan piiriin kuuluviin Osram-tuotteisiin.

Osram ja MB SLK Roadster kiertueella!

MB SLK Roadster tähdittää Osramin osastoa kevään messuilla, minkä jälkeen se siirtyy kesäksi Tähtimyyjien käyttöön ja palaa jälleen syksyllä messuareenoille.
★ American Car Show 3.–6.4.2015, Messukeskus, Helsinki
★ Hot Rod & Rock Show 25.–26.4.2015, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
★ Classic Motorshow 2.–3.5.2015, Lahden Urheilu- ja messukeskus
★ X-treme Car Show 3.–4.10.2015, Lahden Urheilu- ja messukeskus

Jaa tämä artikkeli: