Ajoneuvonostalgiaa Classic Motorshowssa 4.-5.5.2019

Kevään messuputki jatkuu, kun Classic Motorshow 2019 järjestetään tulevana viikonloppuna Lahden Urheilu- ja messukeskuksessa. Suuri suomalainen klassikkoajoneuvonäyttely kokoaa yhteen menneiden vuosikymmenten ajoneuvot, asiantuntijat, kauppiaat ja kunnostajat. Tervetuloa!

Tunnelmaa vuoden 2018 näyttelystä.
Kuva: RLO Events Oy / Riku Kaminen

Classic Motorshow esittelee vuosittain yli 400 moottoriajoneuvoa; mukana on niin autoja, moottoripyöriä kuin traktoreitakin, aina moottoriajoneuvojen alkuajoista 90-luvun alkuun asti. Monipuolisesta tapahtumasta on muodostunut myös alan harrastajien kevätavaus, johon kesäautojen tähdätään valmistuvan. Lahden ympäristön tiet täyttyvätkin viikonloppuna kiiltävistä klassikkokaunottarista.

Classic Motorshow 2019

Kuten aiemmissakin näyttelyissä, myös Classic Motorshow 2019 -tapahtumassa on oma teemansa. Tänä vuonna teemoja on kuitenkin peräti kaksi; urheiluautot ja sporttipyörät. Urheiluautojen kirjoa pääsee ihastelemaan SONAX-teemahallissa, jossa esillä on yli 30 urheiluautoa, klassikko-Porscheista TV-sarjoista tuttuihin Ferrareihin. Sporttipyörät puolestaan löytyvät messukeskuksen A-hallista, jossa esillä on myös paljon muuta moottoripyöriin liittyvää.

Upeiden ajoneuvojen lisäksi tarjolla on paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Yli 140 näytteilleasettajan joukosta löydät niin peltiseppiä, varaosia, lahjatavaroita kuin pienoismallejakin.

SONAX ja Kamasa Tools ovat Classic Motorshow 2019 pääyhteistyökumppanit

SONAX ja Kamasa Tools toimivat jälleen tapahtuman pääyhteistyökumppaneina ja ovat isosti esillä näyttelyssä ja osastolla B24. Osastolla on esillä laaja valikoima SONAX- ja Kamasa Tools -tuotteita sekä huikeita messutarjouksia. Järjestämme osastolla myös työnäytöksiä SONAX-autonhoitotuotteista.

SONAX- ja Kamasa Tools -tuotteiden lisäksi osastollamme ovat mukana myös Bilstein-iskunvaimentimet asiantuntijoiden esitteleminä sekä Fenno-pakoputket.

Tapahtuman aukioloajat

Lauantaina 4.5.2019 klo 9 – 17
Sunnuntaina 5.5.2019 klo 10 – 17

Lue lisää tapahtuman kotisivuilta.

Jaa tämä artikkeli: