Autokantaa ja korjausta

kahaviesti_1

Suomen taloudessa eletään omituisia aikoja. Aivan kuin kaikki odottaisivat jotain tapahtuvan, mutta kukaan ei oikein osaa sanoa mitä. Kun ei tiedetä mitä odotetaan, niin perisuomalaiseen tapaan varmuuden vuoksi säästetään. Tällöin on myös helppo lykätä esimerkiksi auton ostamista: kyseessähän on esine, jonka arvo alkaa laskea välittömästi hankinnan jälkeen. Asiaan liittyy kuitenkin taloudellisuuteen, ympäristöön ja turvallisuuteen vaikuttavia kauaskantoisia tekijöitä. Samat kilometrit nimittäin ajetaan aina vain vanhemmilla – eli enemmän kuluttavilla, saastuttavammilla ja turvattomammilla – autoilla.

Tilanteen korjaamiseksi olisi useitakin keinoja, joista ensimmäisenä tulee mieleen autoveron lasku tai poisto. Sitä ei voitaisi toteuttaa yhdessä yössä, vaan vaiheittain esimerkiksi viiden vuoden aikana ja kerätä korvaava vero käyttöön perustuvilla maksuilla tai polttoaineveron korotuksella. Heinäkuun alusta lähtien maksettava romutusmaksu sitävastoin tulee todennäköisesti korjaamaan tilannetta lähinnä kosmeettisesti. Valtiokin on budjetoinut tarkoitukseen vain 3000 auton romutusmaksua vastaavan summan.

Tarvitaan siis myös muita keinoja, joista yksi voisi olla mahdollisuus rekisteröidä pienimmät henkilöautot mopoautoiksi. Lakimuutoksella nykyisten mopoautojen tilalle saataisiin huomattavasti turvallisempia ajoneuvoja, sillä hinnoittelu ohjaisi varmasti kysyntää järkevämpiin vaihtoehtoihin. Kansantaloudenkin kannalta edut olisivat kiistattomat. Mopoautoiksi rekisteröitävät henkilöautot olisivat selkeästi kestävämpiä ja niille olisi olemassa jo valmiit myynti ja huoltoverkostot. Kun muutokseen kytkettäisiin vielä mukaan romutusmaksu, kehittäisi yhteisvaikutus Suomen autokantaa varmasti oikeaan suuntaan.

Asioihin on mahdollista vaikuttaa taas keväällä, kun pääsemme valitsemaan uusia päättäjiä eduskuntaan. Tätä kirjoitettaessa kaikkien suurimpien puolueiden edustajat ovat autoveron asteittaisen poiston kannalla. Jää nähtäväksi, kuinka lupaukset toteutuvat.

Varaosa- ja lisävarustekauppa on käynyt viime aikoina melko vaisusti. Kentältä tulleiden kommenttien mukaan autoja tuodaan huoltoon myöhässä ja niihin halutaan vain välttämättömimmät huoltotoimenpiteet, joskus niistäkin tinkien. Teillämme kulkee siis enenevässä määrin huoltamattomia tai vain osittain huollettuja autoja. Auton korjauksissa säästäminen on kuitenkin lyhytnäköistä toimintaa, joka käy myöhemmin vikojen kertyessä kalliiksi.

Alan kannattavuutta ovat useita vuosia nakertaneet muutamien toimijoiden luomat ns. ylipalvelumallit. Ilmaisten kuljetusten ym. aiheuttamat kustannukset ovat jo pakottaneet jotkin yritykset muuttamaan konseptiaan. Valitettavasti ylipalveluita joudutaan kilpailutilanteen vuoksi toteuttamaan joskus kannattamattominakin. Myöskään ylisuuret alennukset ja jälkihyvitykset eivät kuulu järkevään kaupankäyntiin: historia on todistanut jo useasti, miten lyhyet ovat jatkuvasti kaikkein halvinta hintaa tarjoavan yrityksen jäljet.

Mukavaa kevättä ja kesää!

jouni_vainikka

Jouni Vainikka
Markkinointipäällikkö

Jaa tämä artikkeli: