Kevät tulee ja upeat kesäautot heräävät talviunilta!

Kevään saapuminen tarkoittaa monelle autoharrastajalle sitä, että on tullut aika herättää rakas kesäauto talviunilta. Tomuisessa autotallissa syksystä lähtien talvehtinut kaunotar ei välttämättä ole täysin priimakunnossa, joten ennen kuin sillä pääsee kesäbaanoille kruisailemaan, kannattaa autolle tehdä muutamia huoltotoimenpiteitä, huolellisen pesun ja vahauksen lisäksi.

Jotta vanhempikin klassikkoauto kulkisi mahdollisimman jouhevasti, on hyvä hankkia sille muutama hyödyllinen lisäaine. Lisäaineiden avulla ikääntyneemmänkin ajokin polttoainejärjestelmä ja moottori pysyvät kunnossa ja pääset taas valloittamaan kuumat kesäkadut tyylillä.

Polttoainejärjestelmän puhdistusaine voitelee ja suojaa korroosiolta

Polttoainejärjestelmään kertyy ajan kuluessa helposti kosteutta, mikä edesauttaa bakteerimassan ja karstan syntyä, mitkä puolestaan voivat tukkia auton polttoainesuodattimen. Näitä ongelmia on kuitenkin mahdollista välttää käyttämällä säännöllisesti SONAX bensiiniruiskutusjärjestelmän puhdistusainetta. Toimenpide on hyvä tehdä esimerkiksi aina kevään tullen, kun kesäauto otetaan taas esiin.

SONAX bensiiniruiskutuksen puhdistusaine, Fuel Injection & Carburettor Cleaner, puhdistaa koko polttoainejärjestelmän, voitelee sekä antaa suojan korroosiota vastaan. Puhdas polttoainejärjestelmä kuluttaa myös vähemmän polttoainetta ja tuottaa vähemmän haitallisia päästöjä.

Polttoainejärjestelmän puhdistuskäsittely on erittäin helppo ja edullinen toteuttaa; pullollinen puhdistusainetta vain kaadetaan tankilliseen bensiiniä (40-60 litraa). Puhdistusaine ei vaadi mitään lisätoimia, vaan ajoneuvoa voi heti käyttää normaalisti.

Moottoriöljyn lisäaine pidentää moottorin ikää

Hurmaavat klassikkoautot ovat omistajilleen korvaamattomia, sillä niihin liittyy usein paljon muistoja eikä vastaavaa ole noin vain saatavilla. Autosta ja sen järjestelmistä kannattaa siis pitää hyvin huolta, jotta auto jaksaa palvella mahdollisimman pitkään.

Moottorin ikää on mahdollista pidentää esimerkiksi käyttämällä SONAX Oil Enhancer -moottoriöljyn lisäsuoja-ainetta, joka vähentää auton moottoriöljyn kulutusta, parantaa moottorin käyntiä ja pienentää kitkaa liuku- ja laakeripinnoilla. Lisäsuoja-aine muodostaa kestävän ja voitelevan kalvon kaikille liukupinnoille sekä auttaa pitämään öljyn viskositeetin vakaana.

Myös moottoriöljyn lisäsuoja-aineen käyttö on tehty helpoksi; annat vain moottorin käydä ensin lämpimäksi, sammutat auton ja lisäät sitten aineen moottoriöljyyn. Yksi pullo riittää neljään litraan moottoriöljyä ja se soveltuu käytettäväksi sekä bensiini- että diesel-moottoreihin.

Oktaaninkohottaja on tarpeellinen lisäaine vanhemmille autoille

Vanhempien autojen moottorit on usein suunniteltu korkeaoktaaniselle polttoaineelle, jota ei enää tänä päivänä jokaiselta pumpulta saa. Näissä ajoneuvoissa on usein jopa erikseen kielletty alle 98-oktaanisen bensiinin käyttö.

SONAXin tuotevalikoimasta löytyvä Octane Power -oktaaninkohottaja on ihanteellinen tuote vanhempien autojen omistajille, sillä sen avulla bensiinin oktaaniarvoa saadaan kohotettua 2-3 yksikköä, joten autoa voidaan tankata tavallisella bensa-asemalla. SONAX oktaaninkohottajan käyttö myös pienentää ajoneuvon polttoaineen kulutusta ja suojaa nakutuksen aiheuttamilta vaurioilta. Lisäaineen käyttö on yksinkertaista; lisää pullollinen auton polttoainesäiliöön ja tankkaa sitten säiliö täyteen.

Lyijyn korvikkeella moottori käy ongelmitta

Lyijyn korvike on monelle vanhemmalle kesäautolle pakollinen lisäaine, sillä nykyaikainen, lyijytön bensiini vahingoittaa auton moottoria. SONAX Lead Add -lyijylisäaine voitelee moottoria ja vähentää venttiilien kulumista, joten lyijyttömän bensiinin haitat saadaan minimoitua ja ajoneuvolla on mahdollista huristella myös nykyaikaisella polttoaineella.

SONAX Lead Add -lisäainetta lisätään lyijyttömään bensiiniin suhteessa 1:1000. Yhden, 250 millilitran, pullon sisältö riittää näin ollen 250 litraan bensiiniä.

SONAX lyijylisäaineen avulla minimoidaan lyijyttömän bensiinin haitat moottorille.

 

SONAX-tuotteiden jälleenmyyjät löydät täältä.

Jaa tämä artikkeli: