Kaha ja Kempower yhteistyöhön – Suomalaista pikalataustekniikkaa maailmalle

Oy Kaha Ab ja suomalainen Kempower Oy ovat sopineet yhteistyöstä koskien Kempowerin uusia, liikuteltavia sähköautojen pikalatureita. Kaha ottaa innovatiiviset pikalaturit osaksi tuotevalikoimaansa ja samalla myös Kahan sisaryritykset Ruotsissa ja Baltiassa tulevat toimimaan jakelukanavina näille suomalaisille latausratkaisuille.

Kempower Oy:n valmistamat liikuteltavat sähköautojen pikalaturit edustavat uusinta teknologiaa sähköisten ajoneuvojen latauksessa. Laitteen liikuteltavuus tuo lataamiseen uusia käyttökohteita ja
-mahdollisuuksia sekä laskee merkittävästi pikalatureihin liittyviä perustuskustannuksia. Laitteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

”Kempowerin uutuustuote on varmasti monelle pikalaturia harkitsevalle mielenkiintoinen ja houkutteleva vaihtoehto. Jo laturin hankintakustannukset ovat useita tuhansia euroja pienemmät kuin kiinteillä pikalatausasemilla. Eniten säästöä syntyy kuitenkin rakennuskustannuksissa, sillä ne ovat Kempowerin laturilla olemattomat”, kertoo Kahan tuotepäällikkö Juuso Pahlstén.

Kempower Liikuteltavat pikalaturit

Kempowerin liikuteltavat pikalaturit perustuvat DC-lataustekniikkaan ja tarjolla on useita erilaisia pistokeversioita ja vaihtoehtoja. Laitteen latausteho kohoaa parhaimmillaan 40kW, ja ladata voi joko yhtä ajoneuvoa kerrallaan tai jakaa tehon kahdelle ajoneuvolle samanaikaisesti, jolloin latausteho ajoneuvoa kohti on 20kW. Lataus onnistuu niin sisä- kuin ulkotiloissa ja pikalaturia on mahdollista liikutella tarpeen mukaan. Laitteella voi ladata niin henkilöautoja, linja- ja kuorma-autoja kuin sähkökäyttöisiä työkoneitakin.

”Yhteistyö Kahan kanssa mahdollistaa sen, että pohjoismaiden ja Baltian auto-, liikenne- ja työkonealan yritykset voivat hankkia Kempowerin tehokkaita ja käyttäjäystävällisiä latausratkaisuja suoraan tutulta ja arvostetulta toimijalta. Tavoitteena on tuoda markkinoille laadukkaita pikalatauslaitteita ja -palveluita, jotka ovat sekä helppokäyttöisiä että helposti hankittavissa,” Kempowerin myynti- ja markkinointijohtaja Erik Kanerva kertoo.

Kempower T50 pikalaturi on ensiesittelyssä Messukeskuksessa Kuljetus-Logistiikka -messuilla 9.-11.5.2019 Kahan osastolla 1a21. Lue lisää Kempowerin latauslaitteista täältä.


Kempower Oy

Kempower Oy suunnittelee, valmistaa ja kaupallistaa vaativimmissakin olosuhteissa toimivien sähköautojen ja koneiden latausratkaisuja ja -palveluita. Latausjärjestelmät on suunniteltu ja valmistettu Lahdessa. Kempower on Kemppi Groupin omistuksessa ja yhdessä Kemppi Oy: n kanssa yrityksellä on 70 vuoden kokemus teholähteiden kehittämisestä.

 

Jaa tämä artikkeli: