Suurin osa autovalmistajista on panostanut viime vuosina voimakkaasti sähköautojen kehittämiseen, ja markkinoille onkin tullut myös varsin houkuttelevia sähköisiä hyötyajoneuvoja. Monia kuitenkin edelleen askarruttaa sähköisen…
Kahan sähköauton lataustuotteiden valikoima laajenee jälleen! Julkiseen käyttöön tarkoitettu, älykäs Webasto Unite -latausasema on nyt tilattavissa. On kulunut jo kuusi vuotta siitä, kun erityisesti…
Yhä useammat ovat ihastuneet caravan-matkailun joustavuuteen, sillä lomaa voi viettää spontaanisti ja siirtyä paikasta toiseen juuri oman mielensä mukaan. Suomen paikoitellen arvaamaton sää voi…
Hyvinkään Vauhtipuiston uudistushanke on viimein valmis! Juuri valmistunut, kilometrin mittainen asfalttirata otetaan virallisesti käyttöön tulevana viikonloppuna, kun driftingin SM-osakilpailu saa kunnian olla ensimmäinen uudistetulla…
Webasto on mukana tukemassa monenlaista moottoriurheilua. Tulevalla kaudella Webasto sponsoroi Porsche Sprint Challenge NEZ -sarjassa kisaavaa Jukka Eerolaa. Kausi 2023 starttaa 19.5. Alastarolla. Porsche…
Jo 21. kerran järjestettävässä FIS Ruka Nordic -tapahtumassa huippu-urheilijat kohtaavat toisensa Rukan upeissa maisemissa Kuusamossa 25.-27.11.2022. Myös Kahan brändit Calix ja Webasto ovat jälleen…
Auton moottorin esilämmitys ja sisätilan lämmittäminen alkaa olla ajankohtainen, sillä loppusyksyn yöt voivat olla jo erittäin koleita, ja aamulla parkkipaikalla odottaa jäätynyt tuulilasi ja…
Sähköautot ja ladattavat hybridit yleistyvät nyt vauhdilla, kun latausasemien verkosto kasvaa jatkuvasti – etenkin kaupunkien ja merkittävien teiden varsilla. Myös bensiinin ja dieselin jyrkästi…
Kahan ja Suomen Urheiluliiton (SUL) kesän yhteistyö huipentuu Olympiastadionilla 3.-4.9.2022, kun perinteikäs yleisurheilun Ruotsi-ottelu palaa Stadikalle kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tule katsomaan, kun rakas…
Keväällä Suomen Urheiluliiton (SUL) kanssa solmitun yhteistyön myötä Kaha on ollut näyttävästi mukana kesäkauden kotimaisissa yleisurheilutapahtumissa. Tulevana viikonloppuna kausi jatkuu, kun perinteikkäät Kalevan Kisat…
Käytämme evästeitä, jotta saat parhaan kokemuksen sivustollamme. Käyttämällä sivustoa suostut käyttämään evästeitä. HyväksynHylkääLue lisää
Privacy & Cookies Policy
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.