Koira autossa? Näppärät tuotteet koiraihmisen kesäautoiluun

Koira on monelle täysivaltainen perheenjäsen, joka halutaan aina ottaa mukaan muun perheen rientoihin. Kesälomalla ajokilometrejä kertyy monelle reippaasti, joten myös koiran matkustusolosuhteisiin tulee kiinnittää huomiota. Kokosimme tähän koiranomistajan ”must have”-tuotteita, jotka helpottavat lemmikin kanssa matkustamista.

Travall-koiraverkolla ja -tilanjakajalla koiralle saa rajattua oman matkustustilan.
Rajaa koiralle oma matkustustila koiraverkon ja tilanjakajan avulla

Autossa irrallaan matkustava koira voi törmäys- tai äkkijarrutustilanteessa loukata itsensä ja olla vaaraksi myös muille matkustajille. Helppo tapa rajata koiralle oma, turvallinen matkustustila auton tavaratilasta on asentaa autoon mallikohtainen koiraverkko ja tarvittaessa myös tilanjakaja.

Täydellisesti istuvat Travall-verkot ja -tilanjakajat ovat turvallisia, hiljaisia ja pitävät koiran erossa esimerkiksi ruokaostoksista. Tilanjakaja on huippuhankinta myös silloin kun halutaan estää useamman koiran keskinäinen nahistelu.

Kolhusuoja estää takapuskurin naarmut

Hirvittääkö auton maalipinnan puolesta aina kun ulkona riehunut koira hyppää autoon? Koiran tassut, etenkin hiekkaiset sellaiset, naarmuttavat herkästi auton takapuskuria. Naarmuinen maalipinta näyttää epäsiistiltä ja sen korjaaminen on sekä kallista että aikaa vievää.

Helppo ja hyvännäköinen ratkaisu puskurin suojaamiseen on automallikohtainen kolhusuoja. Mallikohtaisia, mustasta ABS-muovista valmistettuja kolhusuojia valmistavat esimerkiksi Tammers ja Travall. Suojat ovat hillityn näköisiä, joten ne eivät hypi silmille ja ne on helppo asentaa tukevasti paikoilleen.

Huomaamaton, mallikohtainen kolhusuoja estää takapuskurin naarmuuntumisen.
Suojaa koiraasi paahtavalta kuumuudelta

Etenkin lämpimillä ilmoilla on myös ensiarvoisen tärkeää huolehtia lemmikkien nestetasapainosta. Pidemmällä automatkalla koiraa tulee juottaa useaan otteeseen, mikä voi osoittautua haasteelliseksi liikkuvassa autossa.

Läikkymätön juomakuppi

Nykyään markkinoilla on onneksi monenlaisia matkakuppeja ja –pulloja, joista juominen on tehty mahdollisimman helpoksi. Esimerkiksi Travallin Road Refresher -juomakuppi on suunniteltu niin, että se pysyy tukevasti paikoillaan eikä läikytä vettä pitkin autoa. Kupissa on kelluva suoja, joka estää veden läikkymisen, mutta ei estä koiraasi juomasta kupista.

Häikäisysuojat

Helppo ja edullinen tapa suojata lemmikkiä ja muita matkustajia auringon porotuksen aiheuttamalta kuumuudelta on hankkia häikäisysuojat auton taka- ja sivuikkunoihin. Kunnolliset häikäisysuojat suojaavat UV-säteilyltä, auttavat pitämään sisätilat viileämpinä sekä estävät avoimen näkyvyyden auton takatiloihin.

Lapsiperheiden suosimien imukuppiratkaisujen lisäksi markkinoilta löytyy myös automallikohtaisia, tyylikkäitä häikäisysuojia, jotka tummentavat auton takaikkunat huomaamattomasti ja pesevät peittävyydellään yleismalliset imukuppisuojat mennen tullen. Esimerkiksi Car Shades -häikäisysuojat ovat korkealaatuisia, käsin viimeisteltyjä ja mallikohtaisia suojia, jotka istuvat paikoilleen täydellisesti.

Helposti eroon koirankarvoista ja hajuista

Koirankarvojen irrotusharja

Kaikki lemmikin kanssa matkustavat tietävät, kuinka hankalaa on saada eläinten karvat pois auton tekstiilipinnoilta. Karvat tuntuvat ikään kuin takertuvan auton verhoiluun, mattoihin ja istuimiin, eikä imurointi tuota toivottua lopputulosta.

Karvoja ei tarvitse kuitenkaan yksitellen nyppiä, kun tekstiilipinnat käsitellään SONAX Koirankarvojen irrotusharjalla. Karvat tarttuvat helposti harjan pehmeisiin silikonikumiharjaksiin ja harjaus jättää tekstiiliin hyvännäköisen, pörröisen pinnan. Harja sopii erinomaisesti myös kodin tekstiilipinnoille kuten sohville ja matoille ja se on helppo puhdistaa vedellä.

 

 

Hajuntappaja

Koirat nauttivat mökillä riehumisesta ja uimisesta, joten moni joutuukin kesäisin kuljettamaan autossa märkää ja/tai likaista koiraa. Ulkona remunnut koira jättää autoon tunkkaisen, ”märän koiran hajun”, joka saattaa jäädä leijailemaan autoon päiväkausiksi.

SONAX Hajuntappaja on loistotuote auton hajun neutralisointiin. Tuote poistaa epämiellyttävät hajut ja jättää jälkeensä puhtaan ja raikkaan tuoksun. Suihkuta hajuntappajaa ongelma-alueille niin, että kangas tuntuu hieman kostealta ja anna kuivua.

 

Lue lisää Travall-koiraverkoista.

Lue lisää SONAX-tuotteista.

Etsi tuotteiden jälleenmyyjiä.

Jaa tämä artikkeli: