Pääsiäinen lähestyy! Pakkaa autoosi nämä varusteet

Pääsiäinen lähestyy ja ruuhkauttaa liikennettä ympäri Suomea. Etenkin pohjoisen hiihtokeskuksiin suuntaa tuhansia lomailijoita, jotka haluavat ottaa ilon irti kevään hangista. Muista siis pääsiäisreissuun lähtiessä, että liikenteessä on takuuvarmasti paljon muitakin, joten kärsivällinen asenne kannattaa. Hanki autoosi lisäksi nämä varusteet ja tarvikkeet, niin pidempikin matka sujuu ongelmitta.

Pääsiäislomalla pohjoiseen suuntaavan autoilijan kannattaa tehdä muutama tarkastus ennen matkaan lähtöä, sillä pitkällä matkalla tien päällä usein sattuu ja tapahtuu. Hyviä varotoimenpiteitä ovat esimerkiksi vararenkaan kunnon tarkistaminen ja renkaanpaikkausaineen pakkaaminen takakonttiin. Jos sinulla ei ole ollut käyttöä hätäkolmiollesi, kannattaa myös tarkistaa, että sellainen ylipäätään löytyy autostasi.

Tarkista myös pyyhkijänsulkien kunto ennen reissuun lähtöä, sillä matalalta paistava aurinko ja huonokuntoiset sulat ovat näkyvyyden kannalta erittäin huono yhdistelmä. Muista myös pakata mukaan ekstrapullo lasinpesunestettä, sillä etenkin kuraisilla maanteillä sitä voi kulua erittäin runsaasti.

Suksiboksilla lisää tilaa ja matkustusmukavuutta

Laskettelureissuilla matkatavaramäärä riistäytyy herkästi käsistä ja tavararöykkiö ulottuu takakontista aina matkustajien jalkatiloihin ja syleihin asti. Tällaisessa tapauksessa autossa on todella puuduttavaa istua tuntitolkulla. Runsas määrä irrallista tavaraa voi vaarantaa myös matkustajien turvallisuuden, sillä tavarat voivat sinkoutua ympäriinsä esimerkiksi äkkijarrutustilanteessa. Helppo tapa saada lisää tilaa ja turvallisuutta matkustamoon on asentaa auton katolle laadukas suksiboksi.

Suksiboksiin pakkaat kätevästi sukset, lumilaudat, toppavaatteet ja muut keveämmät, tilaa vievät matkatavarat. Painavammat tavarat kannattaa sijoittaa auton takakonttiin, jottei auton painopiste nouse turhaan ylemmäs. Boksia valittaessa kannattaa panostaa laatuun; kunnollinen suksiboksi on vesitiivis, pitkäikäinen ja varustettu toimivalla lukitusjärjestelmällä. Ehdotonta plussaa on myös, jos boksin saa avattua auton molemmilta puolilta.

Apuaskelma suksiboksin kaveriksi

Suksiboksille kurkotellessa kädet väsyvät ja vaatteet likaantuvat herkästi, jos joudut nojaamaan kuraista autoa vasten. Boksin käyttömukavuutta on kuitenkin mahdollista parantaa yksinkertaisella välineellä; renkaaseen lujilla hihnoilla kiinnitettävän Antec-apuaskelman avulla ulotut auton katolle vaivattomasti.

Apuaskelman hankkiminen hyödyttää kaiken pituisia, sillä se helpottaa paitsi katolle ylettymistä, niin myös suksiboksin paikoilleen kiinnittämistä, kun kädet eivät väsy kurottelusta. Tavarat on myös huomattavasti helpompi pakata järkevästi, kun näkee kunnolla, miten ne asettuvat kuljetuslaatikkoon. Antec-apuaskelma on kokoon taittuva, joten sitä voi säilyttää jatkuvasti auton takakontissa.

Älä arvuuttele ajokuntoa, hanki luotettava alkotesteri
Dräger 3820 on varustettu selkeällä, suomenkieliselä näytöllä.

Alkoholi ja loma kuuluvat usein yhteen ja esimerkiksi laskettelun lomassa voi tulla nauttineeksi useamman alkoholiannoksen ikään kuin vahingossa. Omaa ajokuntoaan on hyvin haastavaa arvioida, joten lomareissuille kannattaa pakata mukaan luotettava alkotesteri.

Saksalaisen Drägerin Alcotest 3820 -alkotesteri hyödyntää samaa tekniikkaa kuin poliisien käyttämät tarkkuusalkometrit, joten saat tuloksen nopeasti ja luotettavasti. Testeri on paitsi erittäin tarkka ja luotettava, niin myös äärimmäisen helppokäyttöinen. Suomenkieliset opasteet, selkeä näyttö, taustavalaistu painike ja nopea toimintavalmius tekevät laitteesta hyvin käyttäjäystävällisen.

 

Thule-suksiboksit Autoluettelossa.

Etsi tuotteiden jälleenmyyjiä.

Jaa tämä artikkeli: