Romutuspalkkio on lisännyt uusien autojen rekisteröintejä

Vuoden 2018 alkupuoliskolla on rekisteröity yhteensä 69 600 uutta henkilöautoa, mikä on yli 5000 autoa (8 %) enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Yksi merkittävä syy uusien autojen rekisteröintiin on vuoden 2018 alussa startannut romutuspalkkiokampanja. Kampanjan 8 miljoonan euron määrärahasta oli kesäkuun loppuun mennessä käytetty yli 70 prosenttia.

Romutuspalkkion loppukiri on käynnistymässä

Romutuspalkkio on vanhan auton romuttamisesta maksettava rahapalkkio, jonka voi käyttää uuden, vähäpäästöisen henkilöauton hankkimiseen 1.1.-31.8.2018. Edellytyksenä on, että romutettava auto on otettu käyttöön vuonna 2007 tai aikaisemmin ja ollut liikennekäytössä romutushetkellä. Uudesta bensiini- tai dieselkäyttöisestä autosta palkkion suuruus on 1500 euroa ja autosta, jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli, metaani tai sähkö, alennus on 2500 euroa. Palkkio myönnetään ainoastaan yksityishenkilöille.

Kesäkuun loppuun mennessä romutuspalkkiota on hyödynnetty noin 5400 uuden auton hankintaan. Näistä 80 prosenttia on jo ensirekisteröity. Romutuspalkkiokampanja jatkuu elokuun viimeiseen päivään asti, mikäli kampanjan määräraha ei kulu loppuun jo ennen sitä. Romutuspalkkion voi hyödyntää myös kesällä tilattaviin uusiin autoihin, kunhan auto ennätetään rekisteröidä vuoden 2018 aikana. Vanha auto on kuitenkin romutettava elokuun loppuun mennessä.

Romutuspalkkio alentaa ensirekisteröityjen autojen keskipäästöä

Romutuspalkkion autokantaa nuorentava vaikutus on huomattava, sillä noin kuusi prosenttia vuonna 2018 ensirekisteröidyistä henkilöautoista on hankittu romutuspalkkiolla. Noin 70 prosenttia palkkiolla hankituista autoista on pienikokoisia B-segmentin autoja. Suurin osa (noin 80 %) kampanjalla hankituista autoista on bensiinikäyttöisiä ja lähes 15 prosenttia hybridejä. Bensiiniautojen suuri osuus johtuu pitkälti B-segmentin suosiosta; lähes kaikki pienikokoiset mallit ovat bensiinikäyttöisiä.

Romutuspalkkiolla hankittavan auton hiilidioksidipäästöt saavat olla enintään 110 g/km. B-segmentin suuren suosion vuoksi romutuspalkkioautojen päästöt ovat selvästi alhaisemmat kuin ensirekisteröityjen autojen keskimäärin. Tänä vuonna kaikkien ensirekisteröityjen autojen päästöt olivat keskimäärin 116 g/km, kun vielä viime vuonna keskipäästöt olivat 119 g/km.

Myös keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat tammi-toukokuussa 2,3 prosenttia alhaisemmat kuin viime vuonna. Päästöt ovat alentuneet selvästi enemmän kuin vuosina 2017 ja 2016.

Lisätietoja romututuskampanjasta.

Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus

Jaa tämä artikkeli: