Koira automatkalle turvallisesti

Koira_kontissa

Kesällä koira kärsii kuumassa autossa. Siksi on tärkeää huolehtia sen matkustamisesta yhtä mukavasti ja turvallisesti kuin ihmistenkin.

Kesällä ihmiset osaavat luonnollisesti vähentää vaatteita, avata auton ikkunoita tai säätää auton ilmastointilaitetta. Mutta koirat ja muut kotieläimet ovat ihmisten hoidon armoilla.

Monesti saamme kesäisin kuulla tapauksista, joissa koiria on jätetty  kuumaan autoon kärsimään. Näissä tapauksissa on ulkopuolisia ohjeistettu rikkomaan auton ikkuna, jotta koira ei tuupertuisi autoon.

Monipuoliset Travall-ratkaisut

Monille koiraomistajille koira on kuitenkin perheenjäsen, joka otetaan luonnollisesti mukaan joka paikkaan. Silloin sen matkustusmukavuuteen olisi hyvä kiinnittää erityistä huomiota. Auton ilmastointilaitteen kunto olisi syytä varmistaa viimeistään nyt, ja tarvittaessa huollattaa se. Siten varmistetaan viileämmät matkustusolosuhteet kaikille matkustajille.

–Koirien matkustusturvallisuutta voidaan parantaa myös Travallin valmistamilla koiraverkoilla, tilanjakajilla tai kuljetushäkeillä. Travalin tuotteet ovat automallikohtaisia ja vankkarakenteisia. Ne sopivat autoon ilman erillisiä virityksiä, eikä autoon tarvitse tehdä mitään muutoksia. Yleismallisten tuotteiden sopivuudet ja hiljaisuudet eivät yllä lähellekään Travallin ominaisuuksia, sanoo Kaha Oy:n markkinointipäällikkö Jouni Vainikka.

Mukavuutta häikäisysuojilla

Koiran matkustusmukavuutta voidaan parantaa myös automallikohtaisilla Car Shades – häikäisysuojilla.

– Se on erittäin nerokas innovaatio, joka tummentaa auton taka-ja sivuikkunat ja suojaa siten kaikkia matkustajia UV-säteilyltä, pitää sisätilat viileämpinä ja estää avoimen näkyvyyden takatiloihin. Suojat toimivat myös hyönteisverkkona ikkunat auki ja pysyvät paikallaan moottoritienopeuksissakin, Vainikka esittelee.

Car Shades- suojat ovat siten huomattavasti monikäyttöisempi ratkaisu kuin ikkunoiden tummennusteippaus.

– Suojat sopivat autoon tyylikkään täsmällisesti. Ne on helppo irroittaa ja kiinnittää takaisin millloin tahansa. Valikoimaan kuuluu yhteensä lähes 600 mallikohtaista häikäisysuojaa yli 40 automerkkiin, Vainikka kertoo.

Webasto tuulettaa auton

Myös Webastoa voidaan käyttää kesäaikana ajoneuvon tuulettamiseen. Webasto itsessään ei tuota viileää ilmaa, mutta sen avulla ulkoilmaa voidaan käyttää ajoneuvon tuulettamisessa ennen matkaan lähtemistä. Raikkaan ulkoilman kierrättäminen auton sisällä viilentää mukavasti ja helpottaa matkan tekoa keäskuumalla. Webaston asentaminen kesäaikaan on myös järkevää; lämmitin on valmiina kun pakkaset taas yllättävän autoilijan.

Lähde: Kaasujalka-lehti

Jaa tämä artikkeli: